Tapasin ystäväni sattumalta. Kerroin meidän jättäneen rakennuslupahakemuksen ja pääsevän todennäköisesti aloittamaan rakentamisen kesällä. Hän kysyi, onko projektimme siis siirtynyt vuodella, kun emme aloittaneet jo viime kesänä, jolloin ostimme tontin.
Talon rakentaminen on iso työ. Mutta ennen kuin kaivinkone pääsee iskemään kauhaansa maahan, tehdään myös paljon työtä. On etsitty tontti, joka sopii omiin tarpeisiin ja budjettiin. On mietitty, minkälainen talo siihen halutaan ja sitten, minkälaiseen on varaa. On etsitty ja kilpailutettu arkkitehtiä, pääsuunnittelijaa, vastaavaa työnjohtajaa, talotoimittajaa, maaperätutkimuksen tekijää, lvi-suunnittelijaa, kvv-vastaavaa, pohjarakennesuunnittelijaa ja niin edelleen. On mietitty talon runkorakennetta, julkisivuja, pohjan toimivuutta, lämmitysmuotoa ja pihan toimivuutta. On laskettu kustannuksia, vertailtu hintoja ja neuvoteltu pankin kanssa. Tätä olemme tehneet talven aikana.
Saimme rakennuslupahakemuksen jätettyä maaliskuun lopussa. Se oli yksi virstanpylväs projektissa ja tietynlainen helpotus. Nyt on lyöty lukkoon isot linjat, joita on ehditty miettiä kuukausikaupalla. Vielä on paljon päätettävää, mutta sitäkin enemmän sitten toteutettavaa.
(Kuva: Pixabay, meillä ei vielä rakenneta)