Kuvia kallion vaijerisahauksesta

Meidän tontti on kalliota. Kun lähdimme suunnittelemaan taloa, huoleksi nousi lähellä olevat naapuritalot. Meille ehdotettiin louhittavan alueen sivurajojen irtiporausta tai vaijerisahausta tärinän vähentämiseksi. Asiaa pohdittuamme päädyimme sahaukseen. Sahaus on hiljaista, siistiä ja pidimme sahatun kallion ulkonäöstä.

Olimme tyytyväisiä valintaan. Kalliomme kivilaatu osoittautui harvinaisen kovaksi ja poraus oli hidasta. Meillä porattiin reikiä dynamiitille lähes neljä viikkoa. Porauksesta kuului aika kova ääni, joten tuo aika kesällä oli aika ärsyttävä. Jos sivurajat olisi vielä irtiporattu, tätä meluhaittaa olisi jatkunut pidempään. Sahaus sujui taas nopeasti ja oli poraukseen verrattuna melko hiljaista. Ainoa pettymys koettiin, kun saha ei mahtunut liikkumaan ahtaalla tontilla kovin hyvin ja toisesta kallioleikkauksesta tuli vähän vino.

Sahauskoneistoa kirvesvarsitontilla. Tällä puolella oli vielä ihan hyvin tilaa, toinen sivu oli huomattavasti ahtaampi naapuritontin vuoksi.
Vaijerisaha työssä. Vaijeria jäähdytetään vedellä sahauksen aikana ja kuvassa se roiskuu sahan yläpuolelta. Kuvan ottamisen jälkeen sahan päälle laitettiin suoja, ettei kivipöly lennä veden mukana naapureille.
Timanttivaijeri lähikuvassa.
Sahattua kalliota esiin louhittuna. Sahauksen jälkeen kalliota louhittiin irti normaaliin tapaan. Tosin meillä jouduttiin käyttämään kivilaadun ja naapureiden vuoksi pieniä panoksia ja työ eteni hitaasti.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *