Alakerrassa on lattia!

Helmikuun projektina on ollut alakerran lattia, mutta flunssa ja muut tehtävät söivät rakennuspäiviä. Lopulta Ville pääsi kuitenkin hommiin. Lattiavalu on yksi rakentamisen merkkipaaluista: se on tärkeä saada tehdyksi, sillä betonin kuivuminen vie useita viikkoja. Lisäksi valun jälkeen on mukava jatkaa tasaiselta pinnalta sisätöitä. Tähän asti alakerran lattia oli ollutkin ihan sepelillä, joten alakerrasta on puuttunut talon fiilis. Yläkerrassa lattiana on toimineet ontelolaatat, joten yläkerta on tuntunut astetta valmiimmalta.

Lähtötilanteessa lattia on soraa.

Ensin alapohjaan ladottiin styroksit ja niiden päälle levitettiin raudoitusverkot. Tässä kohtaa meinasi käydä raksamoka. Olimme saaneet kaverilta ylijääneitä raudoituskorokkeita ja ne asennettiin paikalleen miettimättä asiaa sen enempää. Onneksi vastaava työnjohtajamme sattui käymään muista syistä paikalla ja huomasi heti, että raudoituskorokkeet ovat liian korkeita. Kurvaisu rautakauppaan ja korokkeiden pikainen vaihto pelastivat meidät isommalta virheeltä!

Eristämisen ja raudoituksen jälkeen alkoi lattialämmitysputkien veto. Tässä kohtaa Ville oli iloinen aiemmin ostetusta sidontakoneesta, joka pyöräytti surrilangat nopeasti ja helposti kiinni. Rakentajan selkä ja polvet säästyivät. Kone ei ollut ihan halpa, mutta toivon mukaan sille löytyy ostaja raksan jälkeen.

650 metriä lattialämmitysputkea odottamassa lattialle pääsyä.
Autotallin lattia valmiina valua varten. Sivuille tulee vahvistukset autonosturia varten.

Valmistelutyöt Ville teki itse, mutta varsinainen valu jäi ammattilaisille. Valitettavasti valufirman betoniauto oli hajonnut ja työ venyi pitkälle iltaan. Valu onnistui vasta iltapäivästä neljältä ja lisäksi betoni oli liian löysää. Reipas lattiamies odotti iltayhdeksään, jotta pääsi liippaamaan lattiat.

Valmista lattiaa alakerrassa asunnon puolella. Tässä lattia on vielä ihanan siisti, nyt se on muovien ja tavaroiden alla.

Alapohjan eristys, raudoitus, lattialämmitysputkien veto ja valu veivät lopulta kahdeksan työpäivää ja tulivat valmiiksi kuun lopussa. Tämä piristi mieltä kovasti! Helmikuun aikana puhallettiin myös yläpohjaan villat ja talossa voi pitää lämpöä päällä. Rakentamiseenkin tuntuu löytyneen uusi vaihde, kun Ville on päässyt lämpimään ja sisähommiin. Nyt meillä onkin jo portaat muotitettuna ja kuivumassa ja yläkerran lattia työn alla. Tuntuu, että hitaiden talvikuukausien jälkeen työ etenee taas näkyvästi.

2 ajatusta aiheesta “Alakerrassa on lattia!”

  1. Kiitos tästä kirjoituksesta, itselläkin haaveena joskus vielä aloittaa rakennusprojektia. Minä vierailin juuri ystävieni rakennustyömaalla, jossa myös suoritettiin juuri betonin paikallavalu. Sileä uusi betonilattia on niin kaunis näky, mutta nyt tosiaankin siellä odotellaan lattian kuivumista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *