Viiden tonnin portaat

Otsikko ei viittaa tulevan talomme portaiden hintaan, vaan niiden painoon. Ihailemme suuresti leijuvia portaita ja teräsrunkoisia kevyitä portaita. Meillä portaat johtavat kuitenkin sisääntulokerroksesta oleskelukerrokseen. Alas jätetään ulkovaatteet ja portaat kipaistaan ripeästi ylös olohuoneeseen ja keittiöön. Näitä portaita ei siis katsella sohvalla löhötessä. Tuntui siksi turhalta investoida niihin suuria summia rahaa. Portaamme ovat myös tavallista pidemmät, sillä sisääntulokerroksen ja yläkerran lattian korkoero on 380 cm rinteen jyrkkyydestä johtuen. Tekemällä perinteiset betonivaluportaat säästimme merkittävästi rahaa. Varsinkin kun iloksemme huomasimme porrasvalun betonin kuuluvan sopimukseemme Lammin kanssa. Myös rakennekuvat oli sovittu Lammin pakettiin. Rahaa paloi nyt vain raudoitukseen, muottivaneriin ja puutavaraan, ehkä yhteensä tonnin verran. Myöhemmin tulee toki enemmän kuluja kaiteista, käsijohteesta ja portaiden pinnoituksesta.

Portaiden raudoitusta

Valitsimme muottimateriaaliksi vesivanerin, jotta saisimme sileää pintaa. Portaiden sivu ja alaosa tulee todennäköisesti jäämään betonille. Askelmien pintaan kaavailemme samaa parkettia kuin yläkertaan. Portaiden alaosa jää avoimeksi. Betoni on siitä mukava materiaali portaille, että mitään pilareita ei tarvita vaan se kantaa itse itsensä. Portaat eivät myöskään natise tai nitise.

Askelmia on yhteensä 22, näitä voi juosta iltajumpaksi edestakaisin.
Askelmia

Portaisiin upposi kaksi kuutiota betonia ja raudoitusten kanssa se painaa noin viitisen tonnia. Tämä aiheutti rakentajissa pientä huolta. Miten voi olla varma, että muotti kestää, eikä vaikka taivu tai pullahda jostain kohtaa? Kahta kuutiota betonia on ikävä piikata irti lattiasta ja suoria portaita olisi kivempi katsella uudessa talossa. Onni on tuntea osaavia ihmisiä! Kun muotti oli Villen mielestä valmis, otettiin videoyhteys tuttuun rakentajaan, joka tekee työkseen porrasmuotteja. Saimme pari vinkkiä lisätuista ja hyvät yöunet ennen valupäivää. Valun aikana taas oli toinen kaveri auttamassa Villeä. Arvostamme kovasti saamaamme apua ja neuvoja!

Tuet valmiina porrasvalua varten

Valu sujuikin onnistuneesti! Valun aikana askelmat saivat vanerikannet, jotta betoni ei nouse paineen seurauksena ylös. Vanerikannet saavat vielä suojata portaita pitkään, joten valmista lopputulosta on päästy ihailemaan ja silittämään vain portaiden sivusta. Hyvältä näyttää ja tuntuu!

3 ajatusta aiheesta “Viiden tonnin portaat”

  1. Onko oleskelukerroksessa myös sisäänkäynti vai onko ainoa sisäänkäynti portaiden alaosassa? Meillä on oma remontti menossa ja haluamme talostamme esteettömän, vaikka portaitakin on. Mietimme hissin asentamista sisälle. Sille löytyisi meiltä paikkakin. Ihmettelen mistä löytäisin tietoa hissin asentamisesta omakotitaloon. Pohditteko te ollenkaan hissin asentamista portaiden oheen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *